Kurssi lähestyy loppuaan ja tämä jääkin viimeiseksi päivitykseksini. Kurssi on ollut todella kiinnnostava ja opettavainen. Kiinnostavinta kurssissa oli Viikin vierailu. Kiitoksi opettajalle ja oppilaille koska tekivät kurssista mitä se oli.
ps. voisitko painaa tästä ja tästä kiitoksia.
Joonan blogi
Sivun näyttöjä yhteensä
perjantai 30. syyskuuta 2011
maanantai 26. syyskuuta 2011
Rehevöityminen
Rehevöityminen on yksi pahimmista Itämeren ympäristöongelmista.
Rehevöityminen tarkoittaa, ravinteiden kuten typen ja fosforin joutumista veteen. Tämä aiheuttaa aluksi räjähdysmäisen vesi kasvien ja levien kasvun. Sitten perässä tulee plankton- ja kala populaation kasvu. No vielä rehevöityminenhän vaikuttaa vielä ihan kohtalaisen harmittomlta. Kun kalat ja kasvit sitten joskus kuoulevat, pohjalle kerääntyy paljon orgaanista jätettä, joita hajottajat alkavat yllätys yllätys hajottaa. Ne käyttävät happea ympärillä olevasta ilmasta, ja talvella se pääse pohjasta loppumaan. Tämähan ei bakteereja haittaa, koska ne selviävät hyvinkin vähällä hapella, mutta kaikkia muita se sitten haittaakin. Kun taas kevät koittaa, ja vesikasvit aloittavat yhteyttämisen nei eivät saa veden happipitoisuutta nousemaan tarpeeksi nopeaksi, ja kun seuraava talvi koittaa, syntyy happikato. Eli pohjasta on loppunut kokonaan happi. Itämerellä tämä ongelma on maailmanlaajuisesti surullisenkuuluisa, koska Itämeri on maailman toiseski suurin murtovesi alue Kaspianmeren jälkeen. Itämeri on suhteellisen "nuori" vesialue, joten siellä ei ole vielä suurta lajikantaa ole vielä kehittynyt, mutta Itämerestä on jo löydetty pohjaeliöitä, joita ei tavata missään muualla. Lisäksi sieltä on löydetty myön uniikkeja vesikasveja joita voidaan käyttää lääkkeenä. Siksi ihmisen pitäisi jättää Itämeri rauhaan ja antaa sen kehittyä rauhassa, että sinne ehtisi kehittyä uusia lajeja.
Lisää Ítämeren suojelusta löydät tästä
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Sademetsät
Tänään oppitunnilla katsoimme videon, joka kertoi mm. sademetsistä. Minusta sademetsät ovat arvokkaita paikkoja niin lajirikkauden, niiden kyvyn estää ilmaston lämpenemistä kuin eettistenkin syiden vuoksi. Tiesitkö, että vaikka sade metsät kattavat vain 3% maapallon pinta-alasta siellä asuu 50% maailman eläin- ja kasvilajeista. Siksi minusta on oikein ikävää, että joka päivä noin jalkapallokentän kokoinen alue hakataan joka päivä pois Amazonin sademetsistä. Siksi sademetsiä tulisi suojella ankarasti. Hyvä, että valitsimme ympäristökahvilmme kohteeksi juuri sademetsät. ![]() |
| Sademetsiä hakataan mm polttoaineen vuoksi |
tiistai 20. syyskuuta 2011
Mainittakoon nyt vielä, että kaikki kuvat joita blogissani on ovat luvallisia. Eli niissä ei ole tekijänoikeuksia. Jos jotakuta kiinnostaa niin tuolta on suurin osa kuvista.
Maanantaina teimme luokkan kanssa reissun Ämmässuon kaatopaikalle. Matkustimme bussilla ja bussimatkan aikana oppaamme kertoi meille kaikkea roskiin ja kierätykseen liittyvistä asioista.
Ämmässuonkoostuu kahdseta alueesta, uusi puoli ja vanha puoli. Vanha puoli on jo suljettu koska se ei täyttänyt 2007 laadittuja rakennusvaatimuksia ja sitä ollaan hiljalleen ottamassa pois käytöstä.
Kävimme oppaan opastuksella biojätteenkäsittelyhallissa. Roska-autot tuovat jätteet ja kippaavat ne halliin. Sieltä jätteet menevät hihnalle joka kuljettaa ne repijään, missä jätteet pienennetään sopivan kokoisiksi. Oppaamma kertoi meille myös hassuja juttuja miten erilaiset roskat ovat onnistuneet jumittamaan repijän, tämä jäte laitetaan kompostoitumaan moneksi kuukaudeksi. Sitten sitä käytetään multana
Alueella voi myös tuoda jätettä joka ei sovellu kodin jäteastioihin.
Oppaamme kertoi, että jokainen ihminen tuottaa Suomessa vuodessa keski määrin 400kg jätettä. Oppaamme myös kertoi miten suuria vaihtelu erot ovat pienin määrä on 35kg sekajätettä suurin 1300kg! Hän kertoi meille myös paljon jätteiden lajittelusta. Mahdollista on lajitella:
Ämmässuonkoostuu kahdseta alueesta, uusi puoli ja vanha puoli. Vanha puoli on jo suljettu koska se ei täyttänyt 2007 laadittuja rakennusvaatimuksia ja sitä ollaan hiljalleen ottamassa pois käytöstä.
Kävimme oppaan opastuksella biojätteenkäsittelyhallissa. Roska-autot tuovat jätteet ja kippaavat ne halliin. Sieltä jätteet menevät hihnalle joka kuljettaa ne repijään, missä jätteet pienennetään sopivan kokoisiksi. Oppaamma kertoi meille myös hassuja juttuja miten erilaiset roskat ovat onnistuneet jumittamaan repijän, tämä jäte laitetaan kompostoitumaan moneksi kuukaudeksi. Sitten sitä käytetään multana
Alueella voi myös tuoda jätettä joka ei sovellu kodin jäteastioihin.
Oppaamme kertoi, että jokainen ihminen tuottaa Suomessa vuodessa keski määrin 400kg jätettä. Oppaamme myös kertoi miten suuria vaihtelu erot ovat pienin määrä on 35kg sekajätettä suurin 1300kg! Hän kertoi meille myös paljon jätteiden lajittelusta. Mahdollista on lajitella:
○Paperi mistä tehdään mm. sanomalehti paperia ja vessapaperirullien kartonki sisus
○Kartonki ja pahvi joita voi kieräättää lähes loputtomiin,
○Biojäte josta tehdään multaa,
○Energiajae joka poltetaan ja saadaan energiaa
○Lasi josta voi tehdä lähes loputtomiin uutta lasia,
○Metalli jota voi kierättää ikuisesti,
○Paristot voi viedä kauppaan jossa niitä myydäänkin ja ladataan uudelleen
○Vaatteet joita voi korjailla tai lahjoittaa unicefille,
○Ongelmajäte jolle ei voi oikeastaan tehdä muuta kuin ottaa kierrätettävissä olevat raaka-aineet jonka jälkeen se on sekäjätettä
On tärkeää, ettemme heittäisi sekajätteeseen biojätettä, sillä kun biojäte joutuu kaatopaikalla hapettomiin oloihin sekajätteen kanssa muodostuu metaania. Valitettavasti kaikilla ei ole mahdollisuutta lajitella biojätettä erikseen.
Kierättäminen on myös ainut tapa varmistaa, että tulevat sukupolvet voivat nauttia samanlaisesta ylellisyydestä kuin me, koska joka ikinen raaka-aine loppuu joskus. Joten esimerkiksi metallin kierättäminen takaa sen riittävyyden kaikille tulveille sukupolville.
![]() |
| Kaatopaikalta |
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Löysin yhden kiintoisan uutisen netistä voit katsoa sen tästä Minusta tuo on hyvä esimerkki miten vaiheessa uusiutuvien energia lähteiden kehittely on. Tietenkin vika on myös tehtaassa, mutta silti ei tuo ole hirveän epätavallista maailmallakaan.
![]() |
| Aurinkopaneli |
torstai 8. syyskuuta 2011
Elokuvan katselusta
Taas täällä tylsyyden keskellä voisi tänne jotain kirjoittaa. No viime ympän tunnilla katsoimme videota. Itse en voi ymmärtää miksi jotkut ihmiset eivät ikinä pysty keskittymään edes videon katseluun. Onko se ihan oikeasti noin vaikeaa keskittyä 50 minuuttia. Aina kun on opetusta kaikki saanovat. "En voi keskittyä on niin tylsää" No sitten ruvetaan katsomaan jotain filmiä. Niin taas yliaktiivisuus vaivaa. Eikö voisi edes sen verran keskittyä, että olisi hiljaa ja antaisi muille mahdollisuuden seurata elokuvaa, kun ei se minua haittaa jos joku ei halua keskittyä katsomaan elokuvaa, mutta eikö voisi antaa edes sellaisten joita elokuva oikeasti saattaisi kiinnostaa niin katsoa.
Al gore
Al gore
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




